Maria Sortila (s. 1967)

Maria perusti Kytäjän Islanninhevoskeskuksen kesällä 2009. Työkokemusta hänellä on parikymmentä vuotta asianajosihteerinä sekä suomalaisissa pörssiyhtiöissä johdon assistenttina ja lakiasiainassistenttina. Maria on toiminut syksystä 2008 lähtien Suomen Islanninhevosyhdistys ry:n eli Sihyn Urheiluvaliokunnan jäsenenä ja sihteerinä. Hän on ollut islanninhevosharrastaja vuodesta 2005 ja oma islanninhevonen hänellä on ollut vuodesta 2006. Marian intohimona on islanninhevosten kilpailutoiminta.

Taina Leitsaro (s. 1981)

Taina vastaa tallin hoidosta ammattitaitoisella otteella. Hän on valmistunut Ypäjän Hevosopistosta hevostenhoitajaksi vuonna 1999 ja on siitä lähtien työskennellyt hevosten parissa niin ulkomailla kuin Suomessakin. Kaikki uudet hevoset tulevat tunneille käytyään ensin Tainan ratsastettavana. Hän on erikoistunut nuorten hevosten koulutukseen ja ns. ongelma hevosten auttamiseen. Taina on toiminut aikaisemmin hevosten hoitajana Laakspohjan kartanossa sekä tallimestarina Ankin tallilla Lapinkylässä. Taina vastaa myös ratsastuskoulun arjesta. Hän on toiminut aikaisemmin ratsastuksenopettajana Kanniston islanninhevostallilla ja Ankin tallilla. Opetuksessaan Taina painottaa huomaamattomia apuja, hyvää perusistuntaa ja hevosen oikeaa käsittelyä. Taina on omistanut vuodesta 1997 lukien islanninhevosia. Hän on tutustunut myös muun rotuisiin hevosiin ja ratsastuslajeihin sekä omistanut mm. suomenhevosia ja Tinkerin. Hän on kilpaillut menestyksekkäästi sekä omilla että muiden islanninhevosilla saavuttaen vuosina 2001 ja 2002 Islanninhevosten mestaruuskilpailuiden 4. sijan pitkin ohjin töltissä.

Nora Grönroos (s. 1985)

Juniorina kilparatsastajanakin tunnettu nykyinen liikunnanohjaajaopiskelija Nora hoitaa maastoratsastuksia viikonloppuisin.

Satu Hynninen (s. 1997)

Satu on Marian vanhin tytär ja aloittanut syksyllä 2008 aluevalmennuksen Sirpa Brumptonin johdolla. Uskomme, että tästä tytöstä kuullaan vielä kilpakentillä.

Anna Hynninen (s. 2000)

Marian kuopus Anna vasta aloittelee ratsastusuraansa ja on ominut Rubinin nimikkohevosekseen.

Lomittajina/maastoratsastusten vetäjinä/ratsastustuntien vetäjinä toimivat myös muut islanninhevosalan konkarit.